KAUPPA NYT
Tilastokeskuksen mukaan Suomessa oli vuoden 2021 lopussa 23 000 myymälää ja ne työllistivät 100 000 ihmistä. Liikevaihtoa kertyi 41,3 miljardia euroa (ilman polttoainekauppaa).
Maassamme toimii 200 vähittäiskaupan ketjua ja niillä on reilut 7 000 myymälää. Liikevaihtoa ne keräävät 30,5 miljardia euroa ja niillä on jo 78 prosentin siivu kaupan kakusta. Voi siis sanoa, että kauppa toimii ketjuissa!
Vähittäiskaupan ketjuista 80 on ulkomaisia - siis 40 % kaikista ketjuista. Ruotsalaisia on 36, norjalaisia 12, tanskalaisia 10, saksalaisia ja englantilaisia 4, amerikkalaisia ja hollantilaisia 3, sveitsiläisiä 2, espanjalaisia ja ranskalaisia 2 ja Japanista ja Virosta 1.
Ulkomaisten ketjujen osuus Suomen vähittäiskaupasta noin kuudennes. Suurimmat ulkomaiset ketjut ovat Lidl, Gigantti, Stark, IKEA, Power, R-kioski, Intersport, XXL, JYSK, H&M, Bauhaus, Clas Ohlson, Stadium, Rusta ja Instrumentarium.
Kaupan alalla toimii kaksi erilaista jättiläistä, Kesko ja SOK. Kesko on pörssiyhtiö, jonka omistamissa ketjuissa toiminnasta vastaa kauppiasyrittäjä. S on jäsentensä omistama osuuskunta, joka jakaa noin puolet tuloksestaan asiakasomistajilleen bonuksena.
Näillä kahdella on lähes 2500 myymälää ja liikevaihtoa 17,9 miljardia euoa, joka on 43,4 prosenttia Suomen vähittäiskaupasta. Vuonna 2000 K-kauppojen osuus oli 24,9 % ja S-kauppojen 14,5 %, vuonna 2021 S-kaupat 22,4 ja K-kaupat 21,0 %.
S on vahva ruokakaupassa, mutta ABC, Sokos Hotels ja Sokos-tavaratalot ovat sen muita kaikille tuttuja kivijalkoja. K on markkinajohtaja rauta- ja urheilukaupassa, mutta luopunut erikoiskaupasta (Anttila, Asko, Sotka, Vaatehuone, Musta Pörssi, Kookenkä). Kesko sai vahvistusta lähikauppojen verkostoonsa ostettuaan Siwat ja Valintatalot vuonna 2016. Myös S on kasvanut yrityskaupoilla: ensin fuusiolla Elantoon 2003 ja kaksi vuotta myöhemmin 2005 ostamalla Suomen Sparin verkoston. Vuonna 2013 S-kauppojen myynti Suomessa (ilman maatalouskauppaa) ylitti K-kauppojen myynnin.
Keskon nousu kaupan ykköseksi alkoi K-halliverkoston rakentamisella ja vahvalla yhteismarkkinoinnilla. S selviytyi 1980-luvun ahdingostaan uudella strategialla, joka alkoi purra vuonna 1991. Sen neljä keskeistä elementtiä olivat ketjutoiminta (Prisma, S-market, Sale, Alepa ja Sokos), Bonus-kortti, alueosuuskaupat ja logistinen fuusio Ekan kanssa (Inex Partners).
Suomessa on 114 kauppakeskusta ja niiden myynti on 6 717 miljoonaa euroa (sisältää alvin). Pääkaupunkiseudulla myynniltään suurimmat ovat Jumbo-Flamingo, Iso Omena, Sello, Itis, Kaari ja Mall of Tripla. Tampereen alueen suurimmat ovat Lempäälän Ideapark ja Ratina, Turun alueella Mylly, Hansa ja Skanssi. Massiivisia ovat myös tuoreet tulokkaat Seinäjoen Ideapark, Helsingin Kalasataman REDI, ja Tapiolan Ainoa. Alueellisesti merkittäviä ovat Hyvinkään Willa, Kouvolan Veturi, Porin Puuvilla ja Kuopion Matkus.
Suomessa on 163 hypermarkettia, joista 73 on Prismaa ja 81 K-Citymarketia. Monet niistä ovat kauppakeskusten "ankkureina". Perinteisiä tavarataloja Suomessa on enää 6 Stockmannia, 20 Sokosta ja 3 Carlsonia.
Markkinaa ovat vallanneet halpakaupoiksi kutsutut kodin käyttötavaroita myyvät ketjut Tokmanni, Motonet, Rusta, Puuilo, Biltema, Clas Ohlson ja alueellisesti toimivat HalpaHalli, Minimani, Kärkkäinen ja Keskisen kyläkauppa. Tämä joukko on täyttänyt Anttilan konkurssin kesällä 2016 jättämän aukon markkinoilla ja kerää lähes 400 myymälällä liikevaihtoa 2,8 miljardia euroa. Tokmannin osuus tästä on 38 prosenttia, mutta sillä on puolet myymälöistä.
Aloista suurin on päivittäistavarakauppa. Sitä hallitsevat S ja K, joiden yhteinen osuus on 82,7 prosenttia. S-market on Suomen suurin ketju myynniltään, mutta ihan omassa luokassaan on K-Market 768 myymälällään. Vuonna 2002 Suomeen tullut Lidl on saanut 9,6 prosentin osuuden.
Erikoiskauppa käsittää rautaa, kodintekniikkaa, sisustusta, muotia, urheiluvälineitä, lääkkeitä ja alkoholia myyvät myymälät. Pienempiä ovat optinen ala, kirjat, lahjat ja design-tuotteet, kello ja kultaliikkeet, luontaistuotteet, kukkakaupat ja kierrätys. Verkkokauppa on pitkään ollut vahvassa kasvussa, samoin vertaiskauppa, jossa kuluttaja myy suoraan toiselle kuluttajalle.
Rautakaupassa K-rauta on selvä markkinajohtaja, sisustuksessa IKEA ja muodissa H&M. Urheilussa kärkipaikasta kisaavat tasaväkisesti Intersport ja XXL, kodintekniikassa Gigantti johtaa ja Verkkokauppa.com tulee toisena.
Kirjakaupan ykkönen on Suomalainen kirjakauppa, lemmikkieläinkaupassa Musti ja Mirri, kangaskaupassa Eurokangas, luontaistuotekaupassa Ruohonjuuri. Alko on oman alansa monopoli, mutta kaikilla muilla tavara-aloilla kisa on kovaa.
On monta erilaista tapaa käydä kauppaa. Tilastot kertovat kaupan myynnit ja tulokset, mutta eivät sitä, miksi jokin ketju pärjää ja toinen ei. Siitä päättävät asiakkaat.
On erilaisia keinoja olla paras. Niitä esittelemme kirjassamme. Lähdemme siitä, että toimintaa voi aina kehittää ja jos ei siihen ole valmis, ei kannata toimia kaupan alalla.
Huipulla on tilaa vain tarpeeksi hyville.
KETJUJEN HUIPUT 2021
Liikevaihdon kasvu tuhansina euroina
1. Prisma (Suomi) +170 000
2. S-market +109 000
3. K-Citymarket +106 300
4. K-Rauta +104 000
5. Lidl +79 095
6. Tokmanni +68 655
7. Motonet +38 225
8. K-Market +38 000
9. Puuilo +31 148
10. Hartman +31 405
Liikevaihdon kasvu prosentteina
1. Ruoto +65,4 %
2. Audiokauppa +37,5 %
3. Peten Koiratarvike +37,3 %
4. Finnish Design Shop +34,2 %
5. Fotoyks/Kuva-Ahti +29,7 %
6. SPR Kontti +29,3 %
7. Lastentarvike +29,0 %
8. Laatukoru +26,3 %
9. A-T Lastenturva +26,2 %
10. Silmäasema +25,5 %
Kovimman liiketuloksen keräsi Lidl, mutta Tokmanni ei juurikaan jäänyt. Alko, Motonet, Puuilo ja Stark pääsivät pistesijoille ja hyvistä tuloksista iloitsevat myös JYSK, Verkkokauppa.com, IKEA ja Bauhaus. Silmäasema ja Instrumentarium paransivat tuloskuntoaan.
Liiketulos euroina
1. Lidl 95 747 t€
2. Tokmanni 95 640 t€
3. Alko 67 592 t€
4. Motonet 48 301 t€
5. Puuilo 48 234 t€
6. Stark 28 860 t€
7. JYSK 24 878 t€
8. Verkkokauppa.com 20 296 t€
9. IKEA 20 017 t€
10. Bauhaus 18371 t€
Prosenteissa kovimman liiketuloksen teki taas Louis Vuitton, 33,2 %. Unikulma oli viimekin vuonna kakkosena, mutta kolmossijalle nousee yllätysnimi: SPR Kontti. Tälläkin listalla Puuilo, Silmäasema ja JYSK jylläävät.
Liiketulos prosentteina
1. Louis Vuitton 33,2 %
2. Unikulma 25,8 %
3. SPR Kontti 21,5 %
4. Puuilo 17,8 %
5. Silmäasema 15,9 %
6. JYSK 13,7 %
7. Instrumentarium 12,8 %
8. Mareksound 12,5 %
9. Audiokauppa 12,2 %
10. Motonet 11,1 %